Avoin yliopisto – opiskele joustavasti

JYU avoimessa on tarjolla yliopisto-opintoja kaikista Jyväskylän yliopiston tiedekunnista.  Avoin yliopisto-opetus on aidosti avointa kaikille: opinnot eivät edellytä tiettyä pohjakoulutusta tai ikää. Voit opiskella omien tarpeidesi ja mahdollisuuksiesi mukaan, intensiivisesti tai vaikkapa työn ohella.

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto: Avoin kaikille

Avoimessa yliopistossa voit täydentää osaamistasi, hankkia pätevyyttä tai suunnata uudelle uralle. Voit opiskella myös tutkintotavoitteisesti esimerkiksi avoimen väylällä. Opinnot ovat erinomainen keino tutustua akateemiseen opiskeluun ja tieteenaloihin.

Verkko-opintoja ja lähiopetusta avoimesssa

Avoimessa yliopistossa voit opiskella laajempia opintokokonaisuuksia tai yksittäisiä opintojaksoja joustavasti verkossa. Toiminnallamme on kansainvälinen E-xcellence-laatusertifiointi.

Monipuolisten verkko-opintomahdollisuuksien lisäksi tarjoamme osassa oppiaineita lähiopetusta Jyväskylässä, Kokkolassa ja Helsingissä. JYU avoimen yliopiston opintoja tarjoavat myös yhteistyöoppilaitokset eri puolilla Suomea, kuten kansanopistot, kesäyliopistot, kansalaisopistot ja lukiot.

Opinnoissa saat ohjausta ja henkilökohtaista palautetta. Tukea on tarjolla, kun sitä tarvitset. Esteettömyys ja saavutettavuus ovat tärkeitä avoimen yliopiston opintojen suunnittelussa.


Aloita opiskelu jo tänään!

  • Opinnot pohjautuvat Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelmiin
  • JYU avoimessa opiskelet samoja sisältöjä kuin yliopiston tutkinto-opiskelijat
  • Tarjolla opintoja kaikista JYU:n tiedekunnista ja Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksesta Movista
  • Valtaosa opinnoista on opiskeltavissa etä- ja verkko-opintoina
  • Opintoja myös toisen asteen opiskelijoille valtakunnallisesti, maksutta
  • Suomen suosituin avoin yliopisto suoritetuissa opintopisteissä mitattuna
Tervetuloa Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon!


JYU avoimen yliopiston arvot  

Katso henkilöstömme ajatuksia arvoistamme kunkin arvon linkistä


Kehittämistä hanketyössä

Kehitämme avoimen yliopiston toimintaa yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidemme kanssa hankkeissa. Osallistumme hankkeisiin, jotka edistävät yliopistomme aikuiskoulutusta, pedagogisen toiminnan kehittämistä sekä jatkuvaa oppimista.

Kansainväliset hankkeet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella ja kehittää toimintaamme eurooppalaisesta näkökulmasta. Hanketoiminnan tulokset näkyvät opiskelijoillemme rohkeina ja innovatiivisina ratkaisuina niin opetuksessa kuin ohjauspalveluissa. 


Pedagoginen kehittäminen: Oppimisen hyväksi

Luomme tutkittuun tietoon perustuvia pedagogisia ja teknologisia ratkaisuja aikuisopiskelijoiden oppimisen tueksi. Kehitämme työelämäläheisiä opintoja, oppimisen arviointi- ja palautekäytäntöjä sekä neuvonta- ja ohjauspalveluitamme.

Seuraamme yliopistopedagogista ja aikuiskoulutukseen liittyvää tutkimus- ja kehittämistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti. Toisilta oppiminen sekä oman osaamisen ja kokemuksen jakaminen yli oppiainerajojen leimaavat toimintaamme.

Yhteystiedot

HelpJYU- sininen taustai.jpg help.jyu.fi

Tilaa avoimen yliopiston uutiskirje

Klikkaa ja tilaa JYU avoimen yliopiston uutiskirje

Uutiskirjeestä saat tietoa avoimen ajankohtaisista asioista ja vinkkejä opintotarjonnasta sähköpostiisi. Lähetämme uutiskirjeen noin kerran kuussa. Voit koska tahansa perua uutiskirjetilauksesi.

Tietosuojailmoituksemme löydät tästä linkistä

> Löydät meidät myös somesta @JYUavoin!

Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opinnot ovat avoimia kaikille
E-xcellence-laatusertifiointi 2022-25