5+1 faktaa avoimen väylästä
Opiskelijavalintojen uudistuksesta tarvitaan oikeaa tietoa. Opiskelijavalintojen uudistamishanke julkaisikin vuonna 2020 viisi faktaa todistusvalinnasta.
Koska Toinen reitti yliopistoon -hanke on osa opiskelijavalintojen kokonaisuuden uudistusta, julkaisemme todistusvalintafaktojen täydennykseksi kuusi keskeistä tietoa avoimen väylästä.
5+1 faktaa avoimen väylästä
1. Avoimen väyliä on jo lähes 250.
Yliopistoihin on yhteensä jo noin 250 avoimen väylää monille eri aloille. Kandidaatti- ja maisteriväylien lisäksi korkeakoulututkinnon jo suorittaneille on yli 200 väylää suoraan maisteriopintoihin.
2. Avoimen väylä on avoin kaikille.
Avoimen väylä on auki kaikille toisen asteen suorittaneille, iästä riippumatta. Monissa yliopistoissa koulutustaustalla ei ole väliä, jolloin myös peruskoulu riittää.
3. Avoimen väylällä tutustuu tieteenalaan sitoumuksetta.
Avoimen väylällä voi tutustua kiinnostavaan tieteenalaan sitoutumatta kuitenkaan välittömästi tutkintotavoitteiseen opiskeluun. Tieteenalan vaihto on myös tarvittaessa helpompaa, koska haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu vasta väyläopintojen jälkeen.
4. Avoimen väylän opinnot ovat pesunkestäviä yliopisto-opintoja.
Avoimet yliopisto-opinnot vastaavat sisällöiltään yliopistojen tiedekuntien opetussuunnitelmia. Väylällä suoritetut opintopisteet saa siis osaksi tutkintoaan, kun siirtyy tutkintokoulutukseen.
5. Avoimen väylän opintoja voi suorittaa joustavasti eri tavoin.
Alasta riippuen opintoja voi tehdä joko itsenäisesti verkossa tai osallistua ryhmämuotoiseen lähiopetukseen. Opintoja järjestävät avoimet yliopistot ja niiden yhteistyöoppilaitokset, joilta voi kysyä väylävaihtoehdoista.
+1. Haku avoimen väylältä vaatii opiskelua.
Avoimen väylä ei ole oikopolku, kiertotie tai rahalla hankittu opiskelupaikka. Väylällä täytyy opiskella hakukohteesta riippuen keskimäärin 15–60 opintopistettä riittävällä opintomenestyksellä, jotta voi hakea yliopistoon tutkintokoulutukseen.