Katso aloitusseminaari kuvina
Kansleri emeritus Kari Raivion mukaan avoimen yliopiston väylä "tulisi avata ammolleen". Raivio linjasi avauspuheenvuorossaan, että avoimen yliopiston valttina on muun muassa koulutuksellisten umpiperien poisto sekä jatkuvan oppimisen mahdollistaminen.
Opetusneuvos Birgitta Vuorinen kertoi opetus- ja kulttuuriministeriön kuulumisia. Kokonaisten tutkintojen ohella tarvitaan korkeakouluopetusta muun muassa myös tutkinnon osien, täydennyskoulutuksen ja toisen asteen opiskelijoille tarkoitettujen kurkistuskurssien muodossa, Vuorinen sanoi.
Projektipäällikkö Paula Savela avasi ja juonsi marraskuisen seminaaripäivän Helsingin yliopiston Porthaniassa. Tervehdyksessään Savela kiitteli eri työpakettien vetäjiä hanketyön aloituksesta syksyn aikana ja kannusti hanketoimijoita tarttumaan rohkeasti tuumasta toimeen, virheitä pelkäämättä, sillä hankkeen tavoitteiden kannalta on tärkeää saada aikaiseksi konkreettisia malleja vaihtoehtoisista valintaväylistä.
Välillä koko sali taukojumppasi yhdessä.
Taukojumpassa hermotettiin hankelihaksia niin fyysisillä liikkeillä kuin mielikuvaharjoittein.
Oulun yliopiston vararehtori Helka-Liisa Hentilä esitteli näkökulmia opiskelijavalintojen kehittämiseen tuoden myös rehtorineuvosto UniFI ry:n terveisiä tullessaan. Hentilän mukaan "tarvitaan yliopistojen välistä yhteistyötä, jotta hakijan näkökulmasta pirstaleinen kokonaiskuva selkiytyy".
Ennen lounasta seminaarissa oli tovi aikaa käydä yhteistä keskustelua aamupäivän aiheista. Puheenvuorossa Helsingin avoimen yliopiston Sanna Saari-Salomeri.
TRY-hankkeen ohjausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran samaan aikaan, kun työpaketit 1-4 tapasivat tahoillaan.
Työpaketti 1 kokoontui pakettia koordinoivan Jenni Kravun (HY) luotsaamana.
Työpaketti 1 kehittää hankkeessa näyttöreittejä toisen asteen opiskelijoille.
Työpaketti 2:n keskustelua johti Satu Vuori (JYU), kirjurina pöydän ääressä Piia Leppämäki (JYU).
Työpaketti 2 keskittyy työssään vaihtoehtoiseen väylään, joka on toisen asteen suorittaneita opiskelijoita varten.
Työpaketti 3:n vetäjä on Nina Haltia (TY).
Työpaketti 3 suunnittelee ja pilotoi reittejä elinikäistä oppimista ajatellen eli muun muassa työelämän tarpeisiin.
Työpaketti 4 keskusteli koordinoija Ulla Kekäläisen (UEF) johdolla.
Työpaketti 4 kehittää hankkeen suunnittelemiin reitteihin liittyviä tuki-, neuvonta- ja ohjauspalveluita.
Työpakettien työskentelyn ja ohjausryhmän kokouksen jälkeen seminaariväki kokoontui takaisin Porthaniaan. Jyväskylän yliopiston vararehtori Marja-Leena Laakso teki yhteenvetoa päivän aikana käsitellyistä ja keskustelluista asioista. "Avoin yliopisto on rakenne, mutta korkeakoulujen avoimuus opinnoissa on asenne", Laakso summasi puheenvuorossaan.
Seminaaripäivän puhujalistan musta hevonen oli elokuvaohjaaja Klaus Härö. Härö työskentelee yliopisto- ja hankekentän ulkopuolella, mutta elokuvien tekijänä hänellä on runsaasti kokemusta moniammatillisesta projektityöstä, jossa on niin ajallinen kuin taloudellinen paine saada tuloksia. Härö muistutti, että vaikka Suomessa on perinteisesti ihailtu yksinsuorittajia, kuten mäkikotkia tai oopperalaulajia, täytyy muistaa, että jokaisen yksinsuorittajalta näyttävän takana on yleensä myös hyvin toimiva tiimi, vaikka yksilön suoritus olisikin upea.