Opinto-ohjausta tarvitaan, jotta hakijat tuntevat eri valintatavat yliopistoon
Åpopäivät eli opinto-ohjaajien päivät pidettiin helmikuun alussa Turussa. Päivien teemana on tulevaisuusohjaus. Tapahtumaan osallistui myös TRY:n projektipäällikkö Paula Savela, joka esitteli hanketta lukiokoulutuksen toimikunnan tapaamisessa. Yle Turun toimittaja Tarja Hiltunen haastatteli Savelaa sekä Suomen opinto-ohjaajat ry:n Armi Nurmea.
– Opetus- ja kulttuuriministeriön visio 2030:n tavoitteena on, että puolella ikäluokasta korkeakoulututkinto. Hankkeen tarkoituksena on mallintaa avoimen yliopiston reittejä, joista eri hakukohteet voisivat ottaa hyviä käytänteitä, Savela summasi hankkeen tavoitteita.
Vaihtoehtoisia reittejä ei vielä tunneta hyvin hakijoiden keskuudessa, mutta hanke pyrkii lisäämään tietoisuutta väylistä korkeakouluopintoihin yhdessä opinto-ohjaajien kanssa. Armi Nurmen mukaan lukion uudessa opetussuunnitelmassa mainitaan erikseen, että opinto-ohjauksessa tulee kertoa myös vaihtoehtoisista väylistä korkeakouluopintoihin.
– Meihin opinto-ohjaajiin otetaan yhteyttä joskus vielä valmistumisen jälkeenkin, kun opiskelupaikkaa ei tullutkaan ja halutaan tietää vaihtoehdoista, Nurmi kertoo.
Klikkaa tästä ja kuuntele koko haastattelu Yle Areenasta, kesto noin 5 minuuttia.