Opiskelijatarina: ”Avoimen yliopiston väylä näyttäytyi lähes täydelliseltä vaihtoehdolta minulle”

Ravintolakokkina työskennellyt Soila Lemmetty haaveili opettajaksi kouluttautumisesta, mutta aiemmat uravalinnat ja keskinkertainen menestys kaksoistutkinnon ylioppilaskokeessa saivat hänet epäröimään. Lähipiiri kannusti kuitenkin Lemmettyä aloittamaan avoimet yliopisto-opinnot, ja pian hän intoutuikin hakemaan Jyväskylän yliopistoon tutkintokoulutukseen avoimen väylältä.

”Peruskoulussa olin tavallinen koululainen kelvollisella keskiarvolla, eikä päättötodistuksesta löytynyt ainuttakaan seiskaa huonompaa arvosanaa. Kirjoitin kaksoistutkinnon suorittaneelle tyypillisesti neljä ainetta. Kirjoitukset menivät tavoitteiden mukaisesti – läpi, mutta arvosanat vaihtelivat A:sta M:ään”, ravintolakokista työelämätutkijaksi edennyt Soila Lemmetty kertoo koulumenestyksestään JYUnity-lehden artikkelissa.

Lemmetty muistuttaa, ettei ylioppilaskokeista kannata stressata liikaa, vaikka opiskelijavalinnat uudistuivat. Todistusvalinnan ja valintakokeen rinnalla on myös avoimen väylä: 

”Avoimen yliopiston väylä näyttäytyi lähes täydelliseltä vaihtoehdolta minulle: väylän kautta hakeutuminen ei perustunut siihen, mitä valintoja olen tehnyt menneisyydessä, vaan siihen, mitä tavoittelen nyt ja tulevaisuudessa.”

Lue koko juttu: 
Gastronomiasta Geneveen – avoimen väylä avasi Soila Lemmetylle tien ravintola-alalta työelämätutkijaksi (JYUnity 31.1.2020)