Valinta tutkinto-opiskelijaksi aiempien yliopisto-opintojen perusteella lievittäisi hakijoiden paineita
”Suomi on aina perustanut menestyksensä koulutukselle. Yliopistojen opiskelijavalintojen uudistuksen keskeisenä koulutuspoliittisena pyrkimyksenä on varmistaa, ettei eri koulutuspoluilla ole umpikujia. Tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien luomiseksi uudistuksen ytimessä ovat todistusvalinnan ja valintakokeiden ohella vaihtoehtoiset väylät yliopistoon”, Jyväskylän yliopiston vararehtori Marja-Leena Laakso kirjoittaa Jyväskylän avoimen yliopiston blogissa.
”Kouluttautumisen ja oman osaamisen kehittämisen tulee olla aina mahdollista niin pitkälle kuin tavoitteet ja sinnikkyys kantavat”, Laakso linjaa.
”On tärkeää, että koulutusunelmiin ei kulje vain yhtä valtatietä, vaan auki on useammanlaisia polkuja.”
Lue koko blogiteksti: Avoimen yliopiston opinnoista uskottavan kokoinen opiskelijavalintaväylä