TRY-hankkeen toteuttajat tapasivat Turussa
Toinen reitti yliopistoon -hankkeen syksyn ensimmäinen hanketapaaminen pidettiin 15.8.2018 Turun yliopistolla. Paikalla oli runsaasti väkeä hankkeeseen osallistuvista yliopistoista. Osa joukosta jäi tilaisuuden jälkeen vielä Peda-forum-päiville Turkuun.
Tilaisuuden avasi Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen. Hän muistutti puheenvuorossaan TRY-hankkeen tärkeydestä: tavoitteisiin päästessään Toinen reitti yliopistoon tulee muuttamaan suomalaista koulutuspolitiikkaa.
Projektipäällikkö Paula Savela esitteli hankkeen tavoitteet. Tarkoituksena on luoda kolme vaihtoehtoista reittiä yliopistoon ja lisäksi kehittää reitteihin liittyviä ohjaus- ja neuvontapalveluita. Reittien on siis tarkoitus toimia vaihtoehtona ylioppilastutkinnolle yliopistojen valintaperusteissa ja tarjota joustavaa opiskelua myös työelämän tarpeisiin.
Markkinointisuunnittelija Heli Joutsen kertoi hankkeen sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, ja lisäksi työpakettien 1-4 koordinoijat avasivat ryhmien suunnitelmia syksyn 2018 osalta. Työpakettia 1 johtaa Jenni Krapu (Helsingin yliopisto), työpakettia 2 Satu Vuori (Jyväskylän yliopisto), työpakettia 3 Nina Haltia (Turun yliopisto) ja työpakettia 4 Ulla Kekäläinen (Itä-Suomen yliopisto).
Hanketapaamisessa sovittiin myös TRY:n aloitusseminaarista, joka pidetään 1.11.2018 Helsingissä.