Elämä on jatkuvaa oppimista – se kantaa eteenpäin
Toisen asteen koulutuksen päättymien on elämän nivelvaihe, joka lisää vapautta mutta myös oman vastuunoton merkitystä entisestään. Valinnat ovat omia ja ne suuntaavat tulevaan. Seuraavat askelet ovat isoja ja vaativiakin. Samalla nautitaan elämästä ja eletään nuoruutta.
Olo voi olla myös epävarma, kun kaikkien avointen ovien edessä oman suunnitelman toivoisi ehkä olevan jo kirkas. Lukion opoakin saattaa iskeä ikävä – olisipa edes joku.
Oma suunta löytyy kyllä
Kansanopistossa nuorten kasvua seuranneena voin todeta, että suunnitelmat kirkastuvat ja oma suunta kyllä löytyy – vaikkei aina samalla hetkellä, kun ylioppilaslakki painetaan päähän. On täysin suotavaa ja sallittua, että tulevaisuuden suunnitelmat muuttuvat jopa kokonaan kansanopistossa vietetyn lukuvuoden aikana. Avoimet yliopisto-opinnot ovat hyvä ja hyödyllinen keino tutustua eri aloihin.
Opintopisteitä kerryttäessä nuori ehtii pysähtyä pohtimaan monenlaista: kuka olen, mitä elämältä haluan ja kuinka saavutan tavoitteeni? Bonuksena tilille ropisee luottamusta omiin siipiin ja niiden kantokykyyn. Se mikä tuntuu vaativalta lukion päätteeksi, onkin opistovuoden jälkeen tuttu juttu. Akateemiset opiskelutaidot kehittyvät opiskellessa ja ohjauksessa.
Kansanopistossa nuoret voivat suorittaa avoimia yliopisto-opintoja halutessaan hyvinkin ohjatusti. Tuki ja vertaistuki on lähellä. Edelleen läsnä ovat ne henkilöt, joiden puoleen kääntyä vaikkapa lähdeviitteitä viilatessa tai omaa opintopolkua koskevissa kysymyksissä.
Ne ihmiset, jotka syksyn alussa olivat vieraita, ovatkin pian ystäviä ja yhteisö. Oppimistehtäviä suorittaessa ja asuntolatoveruudessa vertaisryhmä hioutuu usein kuin huomaamatta elämänmittaiseksi ystäväporukaksi.
Upea, oppivainen ihminen
Ihminen on ihmeellinen, upea ja oppivainen. Siivet kantavat ja vahvistuvat, kun niihin uskaltaa luottaa. Aina löytyy vaihtoehtoja. Tulevaisuudensuunnitelmien tekeminen ja oman opintopolun suuntaaminen ei ole pikkujuttu. Se vaatii taustalle tietoa itsestä ja tietoa mahdollisuuksista. Se on välillä kovaakin työtä, isoja haasteita ja reippaita käännöksiä tilanteen tullen. Siihen tarvitaan tukea.
Niinhän se on. Elämä on jatkuvaa oppimista ja se kantaa eteenpäin.
Uskallan suositella kansanopistoja ja avointa yliopistoa nuorille yhtenä vaihtoehtona, vieläpä opintotukeen oikeuttavana sellaisena. Etenkin toiselta asteelta valmistuneille nuorille kansanopisto on hyvä ja turvallinen paikka itsenäisen elämän ja opiskelupolun aloittamiseen. Avoimen yliopiston opinnoista matkaan jää monesti vuoden yliopisto-opiskelua vastaavat opintopisteet, jotka voi myöhemmin sisällyttää yliopistotutkintoon.
Lämpimät onnittelut ja tsemppiä oman suunnan etsimiseen ja löytämiseen valmistuneille!
Ulla Huhtilainen
Rehtori, Joutsenon Opisto
Joutsenon Opisto on Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitos, joka tarjoaa avoimia yliopisto-opintoja osana opintotarjontaansa.
Kuva: Kevin Schmid