Journalismi välttää kapakkapuheita

Mistä sinä saat tietoosi päivän uutiset? Välittävätkö ne todenmukaista tietoa laadukkaasti perustellen? FT Heikki Kuutti pohtii median toimintatapoja ja niiden rajoja blogikirjoituksessa.

Moni meistä seuraa julkista keskustelua perinteisten joukkoviestimien sijasta sosiaalisesta mediasta. Ei ehkä kannattaisi: Etenkin keskustelupalstat ja somen kommenttiosiot muistuttavat pitkälti päihtyneiden kapakkapuhetta.

Jotkut keskustelut ovat kiihkeämpiä kuin toiset, suu laulaa, vaikka sanottavaa ei ole mietitty etukäteen, väitteiden perusteet ontuvat, eikä kukaan tiedä, kuka milloinkin on äänessä. Esimerkiksi nyt korona-aikaan on vaikeaa edes yrittää saada selvää, mikä puheissa on totta ja mikä ei.

Keskustelu on kyllä toivottua ja tavoiteltua, mutta niin on myös journalismin tavoite oikean tiedon välittämisestä. Runsas keskustelu tarjoaa kaupalliselle medialle klikkauksia, mikä taas tuo lukijoita ja edistää uutisista keskustelun lisäksi myös taloudellista tulosta.

Jopa lehtien, television ja radion itsensä tuottama sisältö voi aika ajoin arveluttaa tai olla epäselvää. Media ei saa viestiä uutisena mitä tahansa eikä nostaa virheelliseen tietoon pohjautuvaa keskustelua. Mutta missä menevät hyvien käytäntöjen rajat? Kuinka niitä vartioidaan?

Median toimintatapoja arvioidaan jatkuvasti

Perinteisen median toiminnassa on yleisön tiedontason kannalta kuitenkin kaksi tärkeää piirrettä: vastuu yleisölle ja valmius korjata omaa virheellistä menettelyä. Tämä tapahtuu media-alan oman itsesääntelyjärjestelmän kautta.
Käytännössä koko suomalainen mediakenttä on sitoutunut alalla hyväksyttyihin journalismin eettisiin ohjeisiin, joiden noudattamista arvioi Julkisen sanan neuvosto (JSN).

Julkisen sanan neuvosto selventää median toimintatapoja arvioimalla saamiensa kantelujen pohjalta toimitustyön eettisyyttä. Neuvoston työ ei kuitenkaan jää alan sisäiseksi keskusteluksi. JSN:n tekemät vapauttavat ja langettavat ratkaisut JSN:n verkkosivulla paitsi ohjaavat toimitusten työtä myös avaavat mediayleisölle mahdollisuuden arvioida itsekin toimitustyön asianmukaisuutta.

Journalismin läpinäkyvyyttä lisää myös se, että arveluttavaan menettelyyn syyllistyneen toimituksen edellytetään julkaisevan saamansa neuvoston langettava ratkaisu myös omassa välineessään.

Yleisöä ei saa harhauttaa

Kantelun käsittelyssä Julkisen sanan neuvosto selvittää yksittäisen jutun toimitusprosessin usein alusta lähtien: valmistelun, tiedonhankinnan, viimeistelyn, julkaisemisen ja tämän jälkeiset mahdolliset jatkotoimet. Tarkastelun kohteina ovat muun muassa toimitustyön riippumattomuus ulkoisesta painostuksesta, tiedonhankinnan avoimuus ja haastattelun pelisääntöjen noudattaminen, kritisoidun henkilön kuuleminen samanaikaisesti tai jälkikäteen, lähdekritiikki ja julkaistavien tietojen varmistaminen, yksilönsuojan turvaaminen sekä jutun virheiden ja puutteellisuuksien korjaaminen.

Toisaalta eettinen journalistinen toiminta edellyttää, että media on jo lähtökohtaisesti vilpitön omalle yleisölleen. Toimittajat eivät esimerkiksi saa hyödyntää itsekkäästi vallankäyttäjän asemaansa, yleisöä ei saa harhauttaa sotkemalla piilomainontaa toimitustyöhön tai kilpailijoiden uutisia ei saa varastaa omiin nimiin.

Neuvoston työssä on lähtökohtaisesti kysymys tiedotusvälineiden itsensä rakentamasta ja toteuttamasta sääntelystä. Media-alan toimijat ovat kuitenkin halunneet karsia likinäköisyyttä omasta toiminnastaan ottamalla myös yleisön mukaan neuvoston työhön. Toimittajia, kustantajia ja yleisöä edustavien neuvoston jäsenten tulkinnat median eettisyydestä ja epäeettisyydestä ovat osoittautuneet yllättävän samansuuntaisiksi. Kun merkittäviltä ristiriitatilanteilta on vältytty, media-ala on tunnistanut varsin onnistuneesti yleisönsä odotukset ja tarpeet.

Heikki KuuttiHeikki Kuutti

JYU avoimessa yliopistossa opettava FT Heikki Kuutti on työskennellyt Julkisen sanan neuvoston jäsenenä 2015–2017. Hän valmistelee parhaillaan tietokirjaa journalismin normeista.

Kuva tekstin alussa: Rodion Kutsaev