Draamakasvatus, Lotta Kaarla, Tampereen Kesäyliopisto: Draaman opinnoissa oma mukavuusalue laajentui

Tanssin ammattilainen sukelsi draaman maailmaan ja löysi siitä uusia ulottuvuuksia myös työhönsä. ”Hauskaa pidettiin ja monta rimaa ylitettiin yksin ja yhdessä”, toteaa Lotta Kaarla Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston draamakasvatuksen perusopinnoista.

Olen Lotta Kaarla, tanssialan ammattilainen; opetan, esiinnyn ja teen esityksiä itselleni ja muille. Asun Tampereella, mutta työt vievät minua ympäri Suomea. 

Olin jo pitkään miettinyt jatko-opiskelu mahdollisuuksia, kunnes vuosi sitten päätin, että nyt on aika etsiä mielenkiintoista opiskeltavaa. Koska työni vie minua jo ympäri Suomea, halusin ensin tutkia Tampereen vaihtoehdot. Löysin Tampereen kesäyliopiston ja Draamakasvatuksen perusopinnot. Opintojen sisältö kuulosti mielenkiintoiselta ja lähipäivät, joita oli n. 2 päivää kuukaudessa, olivat suhteellisen helposti soviteltavissa kiireiseen aikatauluuni töiden sekaan.

Jännityksestä inspiraatioon draaman oppitunneilla

Ensimmäisellä lähijaksolla minua jännitti ihan hirveästi. En ollut opiskellut mitään 14 vuoteen, enkä ikinä ollut tehnyt myöskään korkeakouluopintoja. Pian kuitenkin totesin, että ympärilläni oli todella eri ikäisiä ihmisiä, eri taustoista niin koulutuksen kuin työnkin puolesta. Jännitin siis aivan turhaan. Meistä muodostui nopeasti tiivis 13 hengen opiskeluporukka, joka tsemppasi toisiaan koko vuoden. 

Aloittaessani opinnot en varsinaisesti tiennyt mitä draamakasvatus oikein on, mitä kaikkea opinnot pitivät sisällään tai miten niitä voisin hyödyntää omassa ammatissani. Pikkuhiljaa aloin huomata, että mahdollisuuksia opintojen hyödyntämiseen omassa ammatissani oli valtavasti. Opiskelut avasivat myös aivan uusia ovia ja ulottuvuuksia työmaailmassa. Lähijaksojen opettajat olivat todella taitavia ja inspiroivia sekä he jakoivat meille runsaasti omia kokemuksiaan draamakasvatuksen mahdollisuuksista.

Draamakasvatuksen opinnoissa on hauskaa ja haasteita

Opiskeluissa parasta olivat lähijaksot, joissa yhdessä porukan kanssa sukelsimme syvälle opintoihin ja jaoimme niin naurut kuin itkut. Hauskaa pidettiin ja monta rimaa ylitettiin yksin ja yhdessä sekä astuttiin oman mukavuusalueen ulkopuolelle lukuisia kertoja.

Haastavinta minulle olivat kirjalliset esseet ja tehtävät, koska en tosiaan 14 vuoteen ollut opiskellut. Akateeminen kirjoittaminen ja lähteisiin viittaaminen ei ollut minulle entuudestaan tuttua hommaa, mutta tajusin, että osan kirjallisista tehtävistä voikin tehdä parityönä. Löysin ryhmästä hyvän tyypin, jonka kanssa tartuttiin tuumasta toimeen ja tekemään tehtäviä yhdessä. Tämä oli hauskaa ja oli erittäin opettavaista ja mielenkiintoista tehdä tehtäviä parin kanssa. 

Minua taisi opiskelukärpänen puraista oikein kunnolla ja varmasti haen tulevaisuudessa draamakasvatuksen aineopintoihin. Olen tutkinut myös muita avoimen yliopiston kursseja, sillä tarjollahan on vaikka mitä. 

Suosittelen draamakasvatuksen opintoja kaikille ihmisten parissa työskenteleville, sillä näitä taitoja voi soveltaa lähes mitä vain työtä tukemaan. Opinnot olivat myös itselleni oman mukavuusalueen laajentamista ja opinnothan voi opiskella vaikka vain omaksi ilokseen.

Tässä vielä kootusti kolme tärkeintä hyötyä itselleni. Kenties opiskelu avoimessa sopisi myös sinulle?

Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopiston opinnoista:

  • Oman osaamisen lisääminen joustavalla aikataululla
  • Turvallinen ja suvaitsevainen opiskeluilmapiiri
  • Oman mukavuusalueen laajentaminen