Historia, Lauri Ahtola, Jyväskylän Alkio-opisto: Välivuosi toi opintosuorituksia, itsenäistymistä ja uusia ystäviä

Vuosi Alkio-opistossa toi Lauri Ahtolalle oppia ja ymmärrystä itseä kiinnostavasta tieteenalasta ja opiskelutaidoista sekä uusia ystäviä. Opiston lämmin ilmapiiri ja hyvä ohjaus olivat erinomaista totuttelua opiskelijaelämään. Nyt takataskussa on noin vuoden opintopisteet yliopisto-opinnoista.

Ylioppilaskeväänä hain yliopistoon lukemaan historiaa. Se on aina kiinnostanut minua monipuolisuutensa ansiosta, mutta erityinen kiinnostuksenkohteeni on sotahistoria. Haluaisin joskus tehdä töitä historiaan liittyvissä tehtävissä, esimerkiksi opettajana tai tutkijana. Pääsykokeissa vaadittava akateeminen vastaustekniikka ei kuitenkaan ollut minulla vielä riittävän hyvin hallussa ja edessä oli välivuosi.

Alkio-opiston löysin aika sattumalta, kun sähköpostiini tuli opiston mainos. Halusin paikkaan, jossa olisi ihmisiä ja elämää. Alkio vaikutti sellaiselta. Päätin hakea tänne ja pääsin sisään. Historian linjalle ei ollut erityisiä hakukriteerejä, joten sisäänpääsy ei aiheuttanut stressiä.

”Aika täällä on tehnyt minusta avoimemman ja rohkeamman sosiaalisissa tilanteissa.”

Avoimet yliopisto-opinnot osaksi tulevaa tutkintoa

Muutin Alkio-opiston kampukselle asumaan ja aloitin Jyväskylän avoimen yliopiston historian opinnot syksyllä 2018. Täällä suorittamani historian opinnot voin myöhemmin sisällyttää yliopistotutkintoon, mikä nopeuttaa valmistumistakin.

Opiskelu Alkio-opistolla on vastannut odotuksiani. Olen saanut hyvää opetusta, uusia kavereita ja oppinut akateemisia opiskelutaitoja. Toisinaan opinnot ovat olleet vähän haastaviakin, sillä esimerkiksi kirjoitustehtävien tekniikka on haastavampi kuin lukion kirjoitustehtävien vaatimustaso.

Alkio-opistossa olen kuitenkin oppinut esimerkiksi uudenlaisia lähestymistapoja esseevastauksen aiheeseen ja aiheen rajausta. Mikään haaste ei ole ollut ylitsepääsemätön, ja apua on aina saanut niin opettajilta kuin opiskelukavereilta.

Uskon, että kokeen vaatiman vastaustekniikan parempi hallinta auttaa minua historian pääsykokeessa. Nyt tiedän, miten rakennetaan hyvä koevastaus. Aion hakea uudelleen lukemaan historiaa ainakin Jyväskylän yliopistoon, ehkä myös Turkuun ja Tampereelle. Uskon, että sisäänpääsymahdollisuuteni ovat nyt paremmat kuin ensimmäisellä yrittämällä.

Välivuosi Alkio-opistossa oli itsenäistymistä

Lukion aikana asuin vielä kotona, joten Alkio-opistossa opiskelu ja asuminen kampusalueella on ollut minulle myös itsenäistymistä. Meillä on täällä hyvä porukka ja yhteisöllisyyttä. Olen saanut paljon hyviä kavereita. Aika täällä on tehnyt minusta avoimemman, sosiaalisemman ja rohkeamman sosiaalisissa tilanteissa.

Alkiossa opiskelukaverit tulevat kaikkialta Suomesta. Hyvät tyypit, yhteishenki ja lämmin ilmapiiri ovat tuoneet varmasti elinikäisiä ystäviä.

Alkio-opisto oli minulle aika lailla ainoa vaihtoehto opiskelupaikaksi välivuoden ajaksi. Muutoin olisin varmaankin mennyt vuodeksi töihin tai ollut kotona tekemättä mitään. Välivuoden viettämiseen tämä on erittäin hyvä paikka.

Heille, joilla on välivuosi edessään, suosittelen ehdottomasti hakemaan tänne sen sijaan, että jäisi vain vuodeksi kotiin melkein tyhjän päälle. Täällä välivuoden voi viettää aktiivisesti, saada eväitä koko elämäksi ja työskennellä kohti omaa tavoitetta.

Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopiston opinnoista:

  • Lähes vuoden yliopisto-opinnot suoritettuna
  • Valmennusta pääsykokeisiin
  • Totuttelua opiskelijaelämään

Tutustu Alkio-opistoon ja sen opintovaihtoehtoihin: alkio.fi

Historian linjan opiskelijat voivat hakea Alkio-opistossa stipendejä Kaarina Virolaisen rahastosta. Syksyllä 2019 tästä rahastosta tuetaan historian linjan opiskeluijoita yhteensä 10 000 euron arvosta. Tutustu stipendimahdollisuuteen Alkio-opiston sivuilla.

Lue lisää opiskelijatarinoita avoimesta yliopistosta: välivuotta käsitteleviä tarinoita löydät tämän linkin takaa Yhteistyöoppilaitokset-otsikon alta.