Kasvatustiede ja psykologia, Tuomas Läspä, Joutsenon Opisto: Kaikki mitä ilman tutkintopaikkaa jäänyt nuori tarvitsee
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen minulla ei ollut paljoa voimia lukea pääsykoeaineistoa. Ensimmäisenä välivuotenani päätin pitää taukoa opiskelusta kokonaan ja hain töihin. Asuin vanhempieni luona ja keräsin rahaa säästöön.
Seuraavana vuonna sille tuli käyttöä. Jäin jälleen kerran varasijoille yliopistoon hakiessani ja mietin, kuinka viettää se hyödyllisesti. Päätin opiskella avoimessa yliopistossa ja netin kautta löysin nopeasti Joutsenon Opiston nettisivut. Sieltä näytti löytyvän kaikki, mitä siinä tilanteessa oleva nuori tarvitsee: avoimen yliopiston – tässä tapauksessa Jyväskylän – opintoja, itsenäistymistä muuttamalla asuntolaan ja ohjattua opiskelua, joka valmentaisi akateemiseen opiskeluun ja ajattelutapaan.
Nyt olen opiskellut kasvatustieteen ja psykologian perusopintoja mainiolla menestyksellä, Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston ja Joutsenon Opiston pätevän henkilökunnan avustuksella. Näiden lisäksi opiskelen myös suoraan Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kautta kasvatustieteen aineopintoja.
Opiskelun riemu löytyi yliopistotason opinnoissa
Opiskelu avoimessa yliopistossa ja erityisesti Joutsenon Opistossa on ollut sanalla sanoen arvokasta. Lukio ei oikeastaan valmenna korkeakouluihin mitenkään. Opiskelu yliopistossa on täysin eri tasoa sekä haasteiltaan että mielekkyydeltään. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen löytänyt oppimisen riemun ja tunteen, että opiskeluni edistyvät ja ovat arvokkaita.
Ehdottomasti parasta on ollut se, ettei ole tarvinnut pärjätä yksin. Sekä kanssaopiskelijat ja opettajat ovat auttaneet omalla tavallaan minua. Kanssaopiskelijat jakavat opiskelun haasteen kanssani ja heidän kanssaan on ollut ilo työskennellä. Opettajat ovat olleet päteviä työssään. He ovat aina olleet saatavilla ja tarjonneet apuaan.
Elinikäisiä oppimista ja ystävyyttä opistovuotena
Joutsenon Opistossa opiskelu ei kuitenkaan ole vain armotonta opiskelua. Moni ihminen tulee samoista lähtökohdista kuin minä; haluavat suorittaa oman alansa opintoja etukäteen ja oppia akateemisia valmiuksia. Sen lisäksi olen löytänyt täältä uuden ryhmän ystäviä, jotka ovat kaikki vähän erilaisia, mutta jaamme silti paljon yhteistä.
Olenkin kasvanut ihmisenä täällä aivan huimasti ja uudet ystäväni ovat testamentti siitä. Onkin helppo ajatella, että tulenko sittenkään toimeen muiden, vieraiden ihmisten kanssa soluasuntolassa? Mutta niinhän ne kaikki ajattelevat. Ennen kuin sitä itse ymmärtääkään, ovat kanssaopiskelijat potentiaalisia elämänikäisiä ystäviä ja oma osaaminen erilaisten ihmisten keskuudessa kasvaa.
Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopinnoista opinnoista:
- Valmiudet akateemiseen opiskeluun ja ajattelutapaan. Lukio ei sinua siihen valmenna. Avoin yliopisto opettaa paljon sellaista, mitä on hyvä tietää ennen yliopistoon menemistä.
- Aikatauluttaminen. Akateeminen opiskelu on sellaista tasoa, että asioita ei voi juurikaan lykätä viime tinkaan. Jos siihen ei ole aiemmin tottunut, niin vähintään tässä kohtaa aikatauluttamisen taito tulee tärkeäksi ja olennaiseksi.
- Oman osaamisen kehittäminen. Olen monta kertaa pohtinut, miten helppoa lukio-opiskelu olisi, jos siihen nykyisellä osaamisella menisi. Kasvatustieteen artikkeleita lukiessa ja oppimistehtäviä tehdessä miettii, että eihän lukion runoanalyysi mikään vaikea temppu ollutkaan. Akateemisten taitojen, kuten tieteellisen tekstin kirjoittaminen helpottuu joka kerta, kun sellaisen saa tehtyä. Ja sen huomaa.
- Tutustu Joutsenon Opiston koulutustarjontaan
- Lue lisää opiskelijatarinoita avoimesta yliopistosta: välivuotta käsitteleviä tarinoita löydät tämän linkin takaa Yhteistyöoppilaitokset-otsikon alta.