Kasvatustieteet, Elli Kärkkäinen: Valintakokeisiin valmistautuminen helpottuu avointen yliopisto-opintojen myötä (Mikkelin kesäyliopisto)

Elli opiskeli kasvatustieteitä Mikkelin kesäyliopistossa, haki uudelleen opiskelemaan ja koki kevään pääsykokeisiin valmistautumisen olleen aiempaa helpompaa. Avoin yliopisto-opiskelu on kerryttänyt kokemusta korkeakouluopinnoista ja muodostanut hyvän opiskelurutiinin välivuoden aikana.

Viime tarinassani kerroin vähän omia taustojani siitä, mikä johdatti minut avoimen yliopiston opintojen pariin sekä siitä, mitä olen tähän mennessä opinnoista oppinut. Tämän tarinan tarkoituksena olisi vähän raottaa verhoa sen puolelle, mitä tuleman pitää ja mitä kasvatustieteiden opinnot ovat kokonaisuudessaan minulle opettaneet.

Taitoa ja tietoa pääsykokeita sekä tulevaa opiskelupaikkaa varten

Se, että on koko vuoden pitänyt yllä ”opiskelurutiinia”, on helpottanut mielettömästi raskasta kuukauden luku-urakkaa ja pääsykokeisiin opiskeltavien tekstien tulkintaa.

Olen tosiaan syksystä ja opintojen alusta asti tiennyt hakevani nyt keväällä 2018 uudelleen opettajakoulutukseen yliopistoon, ja lähdinkin opiskelemaan uutta sillä silmällä, että voin hyödyntää osaamistani tulevissa opinnoissa ja mahdollisesti jo VAKAVA-kokeeseen lukiessa. Olen melko varma, että moni ikäiseni (ja miksei vanhempikin) avoimessa opiskeleva on lähtenyt matkaan samoilla ajatuksilla, haalimaan taitoa ja tietoa pääsykokeita sekä tulevaa opiskelupaikkaa varten. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että avoimen yliopiston opinnot olivat kyllä loistava päätös juuri tuohon tarkoitukseen. Se, että on koko vuoden ollut tekemisissä tieteellisten tekstien parissa ja työstänyt rauhalliseen tahtiin lähes koko ajan oppimistehtäviä, ryhmätöitä yms. ja pitänyt yllä ”opiskelurutiinia”, on helpottanut mielettömästi raskasta kuukauden luku-urakkaa ja pääsykokeisiin opiskeltavien tekstien tulkintaa.

Pääsykokeisiin lukeminen aiheutti pienen tauon omiin avoimen opintoihini, sillä kaikki keskittyminen on nyt viimeisen kuukauden ollut siinä, että tänä vuonna opiskelupaikka taistellaan itselle vaikka väkisin. Ja enää täytyy vain toivoa, että uutiset ovat kesäkuun lopulla sen kannalta iloisia. Siitäkin huolimatta etten ole kuukauteen koskenutkaan keskeneräisiin avoimen opintoihin, on minulla vielä runsaasti aikaa jäljellä suorittaa ne. Eli jos mietit, pystytkö tekemään töitä tai lukemaan pääsykokeisiin ja suorittamaan avoimen opintoja yhtä aikaa, niin vastaus on: kyllä pystyt, vallan mainiosti! Molemmat vaihtoehdot kokeilleena ja tähän asti hyvin selvinneenä uskallan noin luvata.

Viime kirjoituksessani kerroin hieman siitä, kuinka minua jännitti opintojen aloitus sen vuoksi, että koulutaustaa ei ole vielä korkeakoulusta vaan pelkästään lukiosta, ja kuinka huomasin, että pelko oli aivan turhaa. Sen vuoksi voin suositella lämpimästi kaikille, jotka ovat koskaan edes harkinneet (ja niillekin, jotka eivät tällaisesta mahdollisuudesta ole vielä kuulleet) avoimen yliopiston opintoja! Opinnot on suunniteltu niin, että niitä voi toteuttaa työn tai esimerkiksi perhe-elämän ohessa (toisin kuin kokopäiväinen opiskelu esimerkiksi yliopistossa). Sen lisäksi, että kartutat omaa tietämystäsi, saat pidettyä yllä jo edellä mainitsemaani ”lukurutiinia”. Tästä on hyötyä etenkin niille, jotka aikovat suorittaa opintoja pääsykokeet mielessään!

Tukea rankkaan pääsykoerupeamaan

Sen lisäksi, että olen jo nyt, vajaassa vuodessa, hyötynyt opinnoista paljon uskon, että tästä taipaleesta saadut tiedot ja taidot palvelevat minua vielä monien vuosien päästäkin. 

Eron viime vuoden pääsykoerumbaan huomaan omalla kohdallani selvästi. Sen lisäksi, että olin viime vuonna hyvin väsynyt lukemiseen ylioppilaskirjoitusten takia, ei minulla ollut juuri ollenkaan kokemusta tieteellisestä tekstistä. Tänä vuonna taas opintojen avulla on voinut pitää motivaatiota yllä eri tavalla, kun aiheet ovat kiinnostavia ja on ollut aikaa tutustua tieteellisiin teksteihin, ja lukeminen ei puuduta, koska tahti on ollut rauhallinen ja työtavat vaihtelevia. Kun on syksystä lähtien kokoajan pitänyt ”koneet käynnissä” on pää ja kroppa ollut vastaanottavainen uudelle tiedolle ja rankka pääsykoerupeama ei tullut niin shokkina.

Lienee sanomattakin selvää, että olen ollut enemmän kuin tyytyväinen valintaani suorittaa avoimen yliopiston opintoja. Sen lisäksi, että olen jo nyt, vajaassa vuodessa, hyötynyt opinnoista paljon uskon, että tästä taipaleesta saadut tiedot ja taidot palvelevat minua vielä monien vuosien päästäkin. Tämä vuosi ja opinnot kasvatustieteiden parissa ovat selkeyttäneet sen, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja näillä eväillä uskon pystyväni tekemään juuri sen, mitä haluankin!

Toivottavasti siäkin keksit just siulle sopivan oman jutun, jota haluat toteuttaa ja saat siihen apua avoimen yliopiston tarjonnasta!

Mikkelin kesäyliopisto

Mikkelin kesäyliopisto voi olla sinun ensimmäinen yliopistosi! Meillä voit opiskella noin 35 oppiainetta. Tarjonnastamme löytyvät Jyväskylän avoimen yliopiston opinnoista kasvatustieteen sekä erityispedagogiikan perusopinnot, draamakasvatuksen perus- ja aineopinnot, viestinnän ja median perusopinnot, liiketalousosaamisen perusopinnot ja uutena bio- ja ympäristötieteiden perusopinnot. Mikkelin kesäyliopistosta löydät myös Itä-Suomen avoimen yliopiston ja Turun avoimen yliopiston opintoja.

Meillä voit tutustua yliopisto-opintoihin, vahvistaa akateemisia taitojasi, valmentautua tietyn alan yliopisto-opintoihin, opiskella tutkintotavoitteisesti tai täydentää omaa ammatillista osaamistasi.