Vera Kettunen, kasvatustieteet, Joutsenon Opisto: Välivuosi opistossa auttoi löytämään itselle sopivan alan

Viime keväänä kirjoitusten lomassa yhteishaku tuli tehtyä huolimattomasti ja hätiköidysti, eivätkä tekemäni valinnat tuntuneet enää kesäloman alkaessa yhtä houkuttelevilta. Pelkäsin, että olin ajautumassa väärälle alalle, joten päätin olla ottamatta opiskelupaikkaa vastaan ja osallistumatta edes valintakokeisiin.

Opiskelin kuluneen lukuvuoden Joutsenon Opistossa. Vuoden aikana olen suorittanut kasvatustieteen perusopinnot avoimessa yliopistossa, oppinut lisää itsestäni, saanut upeita ystäviä ja kaikesta huolimatta pitänyt toivomani rennomman välivuoden lukion ja korkeakouluopintojen välissä.

 ”Olen täällä tullut kaikin tavoin nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäni”

Oppia ja ohjausta tulevaisuutta ajatellen

Lähipiirissäni oli tosi lämpimiä kokemuksia kansanopistoista, joten se tuntui minullekin sopivalta vaihtoehdolta. Joutsenon opiston linjatarjonnasta löytynyt kasvatustieteen Opeksi-linja kuulosti heti omalta jutulta, sillä olin jo aiemmin ollut kiinnostunut kasvatusalasta ja opettamisesta. Ajattelin, että kokeilemalla en ainakaan häviäisi mitään ja toivoin opistovuoden vähintään selventävän ajatuksiani ja tavoitteitani. En hakulomaketta täyttäessäni osannut kuvitellakaan, miten loistavan valinnan olin juuri tehnyt.

Sen lisäksi, että minulla on jo nyt yliopistoon hakiessani valmiina yksi kasvatustieteen perusopintokokonaisuus, olen saanut opistovuodesta todella paljon muutakin.

Avoimen yliopiston opinnot olivat vain osa opistolla suorittamistani opinnoista, mutta koen, että mahdollisuus ohjattuun ja ryhmämuotoiseen opiskeluun ja avoimen yliopiston opintojen suorittamiseen lähiryhmässä työskennellen, ovat olleet minulle todella antoisia. Niiden lisäksi olen saanut hyvin kattavasti tulevaisuuden opintojen kannalta hyödyllistä opetusta ja ohjausta mm. tieteelliseen kirjoittamiseen, atk-taitoihin, kieliin, kulttuuriin sekä taito- ja taideaineisiin liittyen. Olen kokenut tärkeäksi myös saamani henkilökohtaisen opinto-ohjauksen ja avun tulevien opintojen suunnittelussa.

Itsenäisyyttä, rohkeutta ja selkeyttä suunnitelmiin

Näiden kaikkien hyödyllisten asioiden rinnalle nousevat kuitenkin aivan yhtä tärkeinä myös varsinaisen koulutyön ulkopuolelta saadut asiat, kuten uudet ystävät ja opistovuoden muut kokemukset. Minulla on ollut sellainen olo, että olen täällä tullut kaikin tavoin nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäni ja päässyt myös vaikuttamaan asioihin aina, kun olen sitä halunnut.

Yhteisöllinen fiilis on kattanut koko opiston henkilökuntaa myöten. Olen vuoden aikana kasvanut myös ihmisenä, itsenäistynyt, kasvattanut hurjasti sosiaalista pääomaani ja rohkaistunut muillakin tavoin. Tulevaisuuden suunnitelmani ovat selkeämmät kuin vuosi sitten, ja minusta tuntuu, että olen ehkä löytänyt itselleni sopivan alan.

Voin siis hyvillä mielin suositella kansanopistoja ja mahdollisuutta suorittaa avoimen yliopiston opintoja niiden kautta. En usko, että olisin voinut viettää välivuotta tämän antoisammin, ja jaan saman kokemuksen varmasti monen muunkin opiskelijan kanssa.