Näytöillä saksan opiskelijaksi: Deutsch für die Zukunft -kurssilta tutkintokoulutukseen

Jos saksan kieli on sinun juttusi, tutustu Deutsch für die Zukunft -kurssiin. Se voi olla sinun tiesi yliopiston tutkinto-opiskelijaksi aineenopettajan tai kieliasiantuntijan koulutusohjelmaan! Maksuttomalla kurssilla voit myös kerrata saksan osaamistasi vaikkapa ylioppilaskirjoituksia silmällä pitäen.

Deutsch für die Zukunft on uusi verkon välityksellä opiskeltava kurssi JYU avoimen yliopiston opintotarjonnassa. Eikä mikä tahansa kurssi – se voi olla reitti uralle kielten maailmaan! Samalla kun opit kieltä, voit opiskella itsellesi tutkinto-opiskelupaikan.

Kurssin opiskelu sopii osaksi lukion saksan kielen opintoja, kielitaidon kehittämiseen, kertaamiseen ja aktivoimiseen tai vaikkapa saksalaiseen kulttuuriin tutustumiseen. Kielitaitoa kurssilla vaaditaan lähtökohtaisesti jo jonkin verran, joten se sopii parhaiten esimerkiksi lukiossa saksaa opiskelleille tai opiskeleville.

”Kurssi koostuu useista vaihtoehtoisista moduuleista, joista osan voit valita oman kiinnostuksesi mukaan”, kertoo professori Kirsi Pakkanen-Kilpiä Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitokselta.

Mikä on näyttöreitti saksan opintoihin?

Saksan kielen ja kulttuurin yliopisto-opintoihin on mahdollisuus hakeutua Jyväskylän yliopistossa ns. näyttöreitillä opiskelemalla maksuton Deutsch für die Zukunft -verkkokurssi. Kurssilla opit uutta ja kertaat saksan kieltä, ja voit samalla osoittaa kielitaitosi tutkintokoulutukseen hakua varten.

  • Opiskelijan on mahdollista hakeutua näyttöreitin kautta joko kieliasiantuntijan kandidaatti- ja maisteriohjelmaan tai kielten aineenopettajan kandidaatti- ja maisteriohjelmaan.
  • Kurssilla hyväksytysti suoritettu näyttötehtävä korvaa todistusvalinnan ja valintakokeen hakukelpoisille hakijoille. Tämän lisäksi aineenopettajan koulutusohjelmaan hakevien hakuprosessiin kuuluu soveltuvuuskoe.
  • Tarkempaa tietoa näyttöreitistä saat kurssikuvauksesta sekä kurssille ilmoittauduttuasi kurssin vastuuopettajalta. Eli jos kiinnostuit, niin ilmoittaudu!

”Voit näyttöreitin suoritettuasi olla jo varma siitä, että saksan kielen osaamisesi riittää yliopisto-opintojen aloittamiseen. Aineenopettajaksi tähdätessäsi voit sen jälkeen keskittää voimavarojasi soveltuvuuskokeen läpäisemiseen”, sanoo Pakkanen-Kilpiä.

”Näyttöreitin avulla voit varmistaa opiskelupaikkasi kieliasiantuntijan koulutusohjelmaan jo hyvissä ajoin etukäteen, vaikkapa lukio-opintojen aikana. Näin sinun ei tarvitse odotella todistusvalinnan tai valintakoevalinnan tuloksia. Pääset järjestelemään yliopisto-opiskelun aloittamiseen liittyviä käytännön asioita ihan ensimmäisten joukossa”, hän jatkaa.

Kieliosaamiselle on kysyntää

Kielitaidolla on kysyntää, ja saksan kielen osaaminen tarpeen erilaisissa tehtävissä niin yritysmaailmassa kuin yhteiskunnan eri alueilla. Jyväskylän yliopistossa omaa tutkintoa voi suunnata vapaasti valittavilla opinnoilla aina kasvatustieteistä kauppatieteisiin. Mahdollisuuksia on monia, ja sinä valitset niistä omasi!

”Saksan kielen osaamisella erotut työmarkkinoilla eduksesi”, vakuuttaa Pakkanen-Kilpiä.