Educa kutsuu: tutustu opettajien osaamista tukeviin avoimiin yliopisto-opintohin

Avoin yliopisto on mukana Educa 2019 -messuillla 25.–26.1. Helsingin Messukeskuksessa. Saat osastoltamme 6C20 tietoa muun muassa työn ohella suoritettavista opettajuutta tukevista Moninaistuva koulu -opinnoista, uuden opetettavan aineen kelpoisuuden tuovista opinnoista sekä joustavasta psykologian, kasvatustieteen ja erityispedagogiikan opiskelusta. Toinen reitti yliopistoon -hanke on paikalla osastolla 6D30.

Tule piipahtamaan osastollamme Educa-messuilla ja juttelemaan opinnoista. Valtaosa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opinnoista on opiskeltavissa joustavasti verkko-opintoina vaikkapa työn ohella. Yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa järjestettävä uutuus Moninaistuva koulu -opinnot tuo tutkittua tietoa ja ymmärrystä erilaisita taustoista tulevien lasten ja nuorten parissa työskenteleville.

Messuosastollemme (6C20) yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme kolme 90 euron arvoista opintolahjakorttia. 

Toinen reitti yliopistoon on avoimen yliopiston koordinoima 11 yliopiston yhteinen hanke, joka kehittää ja pilotoi vaihtoehtoisia reittejä tutkinto-opintoihin. TRY-hankkeen osasto on Educassa 6D30.

Saat tietoa oppiaineistamme:

  •  mm. erityispedagogiikka, psykologia, kasvatustiede, varhaiskasvatustiede, aikuiskasvatustiede, draamakasvatus, kirjoittaminen, terveystieto, elämänkatsomustieto, suomen kieli, suomi toisena ja vieraana kielenä. 

Esillä aineenopettajakelpoisuuden mahdollistavat oppiaineet:

Tutustu vuoden 2019 uusiin Moninaistuva koulu -opintoihin:

  • Moninaistuva koulu -opinnot tarjoavat tietoa ja ymmärrystä erilaisista taustoista tulevien oppilaiden ja ohjattavien tukemiseen.
  • Teemoina ovat muun muassa vanhempien kasvatustyön tukeminen, erilaisten oppijoiden ohjaaminen, kulttuuri- ja uskontolukutaito, kulttuurisensitiivinen ohjaus, lapsen ja nuoren yksilöllinen tuki sekä kielitietoinen koulutus.
  • Moninaistuva koulu on mahdollista suorittaa täysin etäopiskellen. Opinnot järjestävät yhteistyössä Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu.
  • Lue blogikirjoitus Moninaistuva koulu -opinnoista.

Kuva: Kelly Sikkema / Unsplash