Henkilöstöjohtamisen osaamisesta tukea toimintakulttuurin muutokseen
Huomasittehan jaettua johtamista koskevan uutisen Helsingin Sanomissa 8.11.2018. Psykologi-valmentajat Hanna Poskiparta ja Tuuli Viranta julkaisivat kyselyn johtamista koskevan tulokset. Niiden mukaan henkilöstön itsensä johtaminen edellyttää koko työyhteisön laadun ja määrän kehittämistä. Toimintakulttuuri on muutoksessa, johon kuuluvat muun muassa esimiehen roolin muutttuminen ja työntekijöiden itseohjautuvuuden lisääntyminen. Aiheesta puhuttiin myös Ylen Aamu-tv:ssä 6.11.2018.
Puhuimme aiheesta äskettäin Avoin opinnoille -tapahtumassamme Helsingissä. Aiheeseen voi perehtyä myös henkilöstöjohtamista opettava yliopistonopettaja Piia Leppämäen blogikirjoituksesta Johtamisen osaamista kaikille: luovutaanko esimiehistä?
Vaikka organisaatioissa puretaan hierarkiaa jakamalla johtajuutta ja luopumalla joistakin esimiesrooleista, tarvitaan johtamista edelleen. Jokaisessa organisaatiossa tulisi ajoittain miettiä, miten meillä johdetaan, millaista tukea ihmiset kokevat tarvitsevansa johtajilta ja mistä vanhoista toimintatavoista voidaan luopua. Jos haluat vahvistaa osaamistasi johtamisesta ja hakea uusia ideoita sekä tutkimustietoa tekemisen tueksi, tule meille opiskelemaan. Tietoa henkilöstöjohtamisen perusopinnoista ja niihin kuuluvista opintojakoista löydät tästä linkistä.
Voit aloittaa opinnot koska tahansa ja suorittaa niitä joustavasti omaan tahtiisi.
Kuva: Rawpixel