Jaettu johtaminen vie avointa yliopistoa kohti visiota

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto haluaa olla alansa ykkönen. Johtaminen ohjaa meitä kohti tavoitteitamme. Kehitämme johtamista, jotta tavoitteet toteutuvat ja voimme palvella jatkuvan oppimisen tarpeita yhä paremmin.

Johtoryhmämme oli yhdessä kehittämässä yhä parempaa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston jaettua johtamista niin, että visiomme ja strategiamme toteutuvat. Tavoitteenamme on muun muassa lisätä avointa ja joustavaa koulutusta jatkuvan oppimisen tarpeisiin sekä kehittää vuorovaikutuksellisia etäopintoja. Palvelumme on hyvää ja toimintamme laadukasta. Haluamme olla alallamme ykkönen ja kansainvälistyä aktiivisesti.  

Avoin yliopisto on kiinteä osa Jyväskylän yliopistoa ja sen kokonaisstrategisia linjauksia. Koko yliopistomme tavoite on, että meillä on Suomen parhaiten johdettu yliopisto. Kouluttajana kehittämispäivässä toimi Pertec Consulting Oy:n konsultti Juha Hynynen.