Koonnillinen opintosuoritusote korvaa opintokokonaisuustodistuksen 27.3. alkaen

Maanantaista 27.3. eteenpäin avoimen yliopiston opinnoista ei kirjoiteta enää erillistä opintokokonaisuustodistusta. Sen sijaan opiskelijat saavat koonnillisen opintosuoritusotteen suoritetusta opintokokonaisuudesta.

Maanantaista 27.3. eteenpäin virallinen todistus avoimessa yliopistossa suoritetusta opintokokonaisuudesta on koonnillinen opintosuoritusote, jonka tilaaminen onnistuu HelpJYU-palvelusta. 

Koonnillinen ote toimitetaan sähköisesti allekirjoitettuna noin kahden viikon sisällä todistustilauksen lähettämisestä. Se on virallinen todistus suoritetuista opinnoista ja kelpaa hakuihin liitteeksi (esimerkiksi yhteishakuun kelpaa joko opintokokonaisuustodistus tai koonnillinen opintosuoritusote). Koonnillinen ote korvaa opintokokonaisuustodistuksen, joten emme lähetä paperista todistusta koonnillisen otteen lisäksi.

Koonnillinen opintosuoritusote voidaan tehdä avoimessa yliopistossa vuonna 2018 tai sen jälkeen suoritetuista opinnoista. Tätä vanhemmista opinnoista kirjoitamme edelleen käsin opintokokonaisuustodistuksen, kunnes rekisterisiirtomme uuteen järjestelmään on valmis.

Voit jatkossakin tilata todistuksen Avoimen yliopiston lomakkeet ja todistukset -lomakkeella. Nähdäksesi ja täyttääksesi lomakkeen, sinun tulee kirjautua sisään HelpJYU:hun joko yliopiston käyttäjätunnuksella tai HelpJYU:n tunnuksella.