Tulossa uutuusopintojen syksy – JYU avoimen yliopiston tarjonta laajenee

Tulevana syksynä JYU avoimen yliopiston tarjonta kasvaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Luvassa on jokaiselle jotain – innostavia ja hyödyllisiä opintokokonaisuuksia ja kursseja eri aloille, tämän päivän ja tulevaisuuden työelämätaitoja sekä mahdollisuuksia syventää osaamista. Mikä jatkuvan oppimisen karkkikauppa!

Paraikaa JYU avoimessa valmistellaan lukuisia uusia avauksia: kokonaan uusia opintoja avoimeen yliopisto-opetukseen, jo olemassa olevien opintojen laajentumista, työelämäosaamista edistävien opintojen lisäämistä sekä kursseja, jotka aivan jokaisen kannattaa opiskella. Syksystä alkaen todellakin kannattaa varata arjesta aikaa opiskelulle.

Osasta JYU avoimen uusista opinnoista kuulet lähempänä elokuuta. Tässä esimakua syksyn herkuista. Syksyn opintojen aikataulut päivitetään opinto-oppaaseen kesäkuun aikana. Kirjaa kiinnostavimmat kalenteriin!

JYU avoimessa opiskelet joustavasti, pääosin verkon välityksellä. Kaikki avoimen yliopiston opinnot ovat Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia kaikille avoimia yliopisto-opintoja, joihin ei ole pohjakoulutusvaatimuksia. Huomaathan kuitenkin vaativampien kurssien (aineopintotaso ja syventävät opinnot) esitietovaatimukset. Opintojen hinta on pääsääntöisesti 15 euroa opintopistettä kohti.

  •  JYU avoimen yliopiston laaja opintotarjonta on elokuun alusta alkaen tarjolla Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa, jonka osaava henkilökunta ohjaa ja opastaa opintoasioissa. Lähiopetusta tarjoamme Kokkolassa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Lue lisää kahden vahvan avoimen yliopiston yhdistymisestä.

Mitä uutta tulossa? Tutustu opintojen täyteiseen syksyyn!

Osaan uutuusopinnoista pääset jo tutustumaan tarkemmin, kun klikkaat linkkejä alla olevassa listassa. Joidenkin opintojen opetusohjelman tiedot täydentyvät vielä ennen lukuvuoden alkua.

Elokuussa avautuvat uutuusopinnot:

Syys- ja lokakuusta alkaen pääset seuraaviin uutuusopintoihin:

Eikä siinä vielä kaikki! Lista täydentyy kesän ja syksyn mittaan muutamilla uusilla opintokokonaisuuksilla ja -kursseilla. Pysy kuulolla!

Ilmoittaudu jo nyt avoinna oleviin opintoihin

Jo nyt JYU avoimen yliopiston opintotarjonnassa on noin viidenkymmenen oppiaineen opintoja sekä monitieteisiä opintokokonaisuuksia. Koko opintotarjontaan voit tutustua opinto-oppaassamme. Opintoihin ilmoittaudutaan kurssikohtaisesti opinto-oppaan linkistä.

Tarjonnasta löytyviä kuluvan lukuvuoden aikana opintotarjontaan tulleita uusia oppiaineita ja monitieteisiä opintoja ovat muun muassa:

Ennen syksyä on kesä. Ehkäpä opintojen kesä? Avoimen opinnot ovat avoimet myös kesäaikaan. Lue lisää kesäopinnoistamme

Uusia opintoja: Kurssi vai kokonaisuus  – vai molemmat?

Tähtäätkö laajemman kokonaisuuden hallintaan vai yksittäisten kurssien tarjoamaan täsmätietoon? Opiskele sinulle sopivassa rytmissä ja laajuudessa. Opintokokonaisuuksissa ja -moduuleissa tarjoillaan laajempia katsauksia ja näkökulmia opintojen teemaan. Ne koostuvat opintojaksoista, joita voi opiskella myös yksittäisinä kursseina.

Tee suunnitelmasi ja tule mukaan!

  • Moduuli: Useista kursseista koostuvista moduuleista voit valita ohjeiden mukaisesti sinulle sopivimmat opinnot. Voit opiskella koko moduulin tai valita siitä sinulle sopivimmat kurssit
  • Opintokokonaisuus: Opintokokonaisuudet muodostuvat tietyistä tutkinnon edellyttämistä perus- tai aineopintotasoisista tai syventävistä opintojaksoista. Voit opiskella niistä myös yksittäisiä opintojaksoja.
  • Opintojakso/kurssi: Laajemmatkin opinnot koostuvat yksittäisistä kursseista. JYU avoimessa yliopistossa opintoihin ilmoittaudutaan opintojaksokohtaisesti, sen tiettyyn suoritustapaan. Löydät ilmoittautumisen ajankohdat ja linkit opinto-oppaastamme.