Hyppää pääsisältöön

Varhaiskasvatustiede avoimessa yliopistossa

Miten ymmärtää, opettaa ja kasvattaa alle kouluikäistä lasta? Mikä lapsuuteen vaikuttaa? Miten kehittäisit varhaiskasvatuksen työyhteisöjä ja pedagogiikkaa? Opinnoissamme pääset syventymään muun muassa näihin varhaiskasvatustieteeseen liittyviin teemoihin Opinnot löydät tämän sivun alaosasta.

Varhaiskasvatustiede on tiedettä lapsuudesta

Varhaiskasvatustiede edistää lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteuttamista varhaiskasvatuksessa, lasten elinolosuhteissa ja yhteiskuntaan osallistumisessa. Opinnoissa pohdit lapsuutta muuttuvana yhteiskunnallisena ilmiönä ja monitieteisenä tutkimuskohteena. Tieteenala suuntautuu erityisesti alle kouluikäisten lasten oppimisen, kehityksen ja kasvatuksen kysymyksiin. Lisäksi siinä käsitellään lapsuuden sosiologiaa ja varhaiskasvatuksen tutkimusta.

Opinnoissa perehdyt esimerkiksi kehitysteorioihin, leikin teorioihin ja leikin merkitykseen oppimisessa. Lapsen kehityksen ja oppimisen ongelmat ja tuki kuuluvat myös opintojen keskeisiin sisältöihin. Lapsuutta pohditaan muuttuvana yhteiskunnallisena ilmiönä ja monitieteisenä tutkimuskohteena. Pedagogisen asiantuntijuuden jaksolla perehdyt mm. ryhmäilmiöihin, työyhteisön hyvinvointiin ja ammatilliseen vuorovaikutukseen.

Voit opiskella varhaiskasvatustiedettä

  • ilmoittautumalla milloin tahansa
  • aloittamalla milloin tahansa
  • pääosin etäopintoina
  • tutkintotavoitteisesti (mm. avoimen väylä)

Haaveiletko opettajuudesta? Aloita opettajan opinnot avoimessa - lue lisää tältä sivulta.
Opintoja ryhmässä? JYU avoin tarjoaa opintoja myös ryhmämuotoisesti. Tutustu ryhmämuotoisen opiskelun mahdollisuuksiin.

Norlandia-päiväkotien työntekijät Sanna Kukkonen (vas.), Tiina Kautto ja Nicole Hanhikoski tavoittelevat varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyttä. Sen vaatimia opintoja voi opiskella hyvin pitkälle joustavasti avoimessa yliopistossa.

Katso ohjeet opintojen aloittamiseen täältä

Aloita avoimen yliopiston opinnot ilmoittautumalla valitsemallesi opintojaksolle. Opintojen aikataulutiedot, hinnat ja ilmoittautumislinkit löydät opintojaksojen sivuilta.