Aurinkoista kesää – hanketyö jatkuu taas elokuussa

Avoimen väylää on uudistettu nyt lähes kahden vuoden ajan Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa. Elokuussa 2020 alkaa TRY-hankkeen loppukiri avoimen väylän kehittämiseksi.

Menneet kaksi vuotta ovat olleet hyvin antoisat TRY-hankkeelle, ja olemme saaneet käyntiin lukuisia väyläpilotteja eri aloilla ja erilaiselle kohderyhmille. Useiden hakukohteiden avoimen väylän valintaperusteita on kohtuullistettu esimerkiksi vaaditun opintopistemäärän osalta. Lisäksi tutkintokoulutuksen aloituspaikkoja on lisätty avoimen väylältä hakeville.

Työmme tukena on ollut monia asiantuntijoita. Heistä osa on jakanut ajatuksiaan myös hankkeen tilaisuuksissa, kuten huhtikuisessa Marginaalista mahdollisuudeksi -webinaarissa. Olemme saaneet paljon ideoita ja ajateltavaa hakijoilta, vanhemmilta, opinto-ohjaajilta sekä muilta avoimen väylän kehittämisestä kiinnostuneilta.

TRY-hanke on innostanut sen ulkopuolisia oppiaineita kehittämään avoimen väyliään ja lisännyt yliopistojen välistä yhteistyötä. Tiedotuksen, neuvonnan ja ohjauksen kriittiset pisteet avoimen väylällä on kartoitettu, ja näiden tno-palveluiden hyviä käytäntöjä on jaettu eri yliopistojen kesken

Iloksemme olemme havainneet, että monet tavoitteistamme täyttyvät vuoden 2020 loppuun mennessä, kun hanke päättyy. Koemme kuitenkin, että vielä on paljon tehtävää. Avoimen väylän kehittämistyö on jatkumo, joka toivottavasti pysyy aktiivisesti käynnissä TRY-hankkeen jälkeisinäkin vuosina. Muun muassa tätä jatkumoa haluamme syksyllä varmistaa ja tukea eri keinoin. Sitä ennen hengähdämme kesälomien verran.

TRY-koordinaatio toivottaa kaikille oikein rentouttavaa kesää vaativan koronakevään jälkeen!