Kun aloitat opiskelun avoimessa: Mitä seuraa ilmoittautumisen jälkeen?
Päätös opintoihin ryhtymisestä kannattaa. Avoimet yliopisto-opinnot tuovat uutta tietoa, ymmärrystä ja osaamista työhön, työyhteisöön, arkeen ja vaikkapa harrastuksiin. Opit kriittisen ajattelun taitoja ja kehität valmiuksiasi innovoida ja yhdistää asioita uudella tavalla. Yliopisto-opintojen myötä opit akateemisia opiskelutaitoja ja parannat valmiuksiasi oppia uutta; jatkuva oppiminen on edellytys työelämän enenevissä määrin kiihtyvässä muutoksessa. Opiskellessa kehität myös taitojasi arvioida omaa oppimistasi.
Opintomme ovat Jyväskylän yliopiston opintovaatimusten mukaisia ja niiden sisällöt perustuvat tieteellisesti tutkittuun tietoon.
Mitä avointen yliopisto-opintojen aloittaminen vaatii?
Yliopisto-opiskelun kulmakivinä voisi mainita esimerkiksi oman opiskelun suunnittelun, tutkivan ja kriittisesti suhtautuvan asenteen sekä oman oppimisen ja opiskelun arvioimisen. Opinnoissa eteneminen edellyttää itsenäistä ja itseohjautuvaa otetta sekä kykyä asettaa välietappeja ja suurempia tavoitteita.
Akateemiset opiskelutaidot, joista tärkeimpänä tieteellinen kirjoittaminen, tulevat kuitenkin tutuksi alkuun pääsyn jälkeen opintojen edettyä. Opiskelutaitojen oppimiseen kannattaa suhtautua prosessina, jossa kehitystä tapahtuu pikkuhiljaa toistojen ja henkilökohtaisen palautteen myötä. Opinnot haastavat välillä, mutta vievät myös eteenpäin – nauti matkasta!
Näin pääset hyvään alkuun opinnoissasi
Hyvä alku opintohin on maksuton ja kaikille avoin Orientaatio jatkuvaan oppimiseen -kurssi, joka tarjoaa hyvät lähtökohdat opintoihin ja innostaa oppimaan uutta itselle sopivilla tavoilla.
Opintotarjonnan löydät opinto-oppaastamme, ja ohjeita opintojen aloittamiseen kunkin oppiaineen sivun välilehdeltä. Ilmoittautuminen opintoihin tapahtuu kunkin kurssin kohdalla Ilmoittaudu opintoihin -välilehdellä. Ilmoittautessasi valitset myös tavan, jolla kurssin opiskelet. Jos tähtäät opintokokonaisuuteen, näet siihen kuuluvat opinnot ja niiden aikataulut opinto-oppaastamme. Ota kalenterisi esiin ja aikatauluta opintosi sinulle sopivaan rytmiin!
Kun siirryt sinua kiinnostavan oppiaineen opintoihin, aloita ilmoittautumisen jälkeen tutustumalla oleviin opiskeluohjeisiin Moodlessa. Useassa oppiaineistamme voit katsoa ensimmäiseksi uusille opiskelijoille laaditun perehdytystallenteen.
Seuraavana vuorossa on henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laatiminen oppiaineesi ohjeistuksen mukaisesti. HOPS:issa pohdit tavoitteitasi, teet aikataulusuunnitelman ja arvioit omaa oppimistasi. Kauppatieteiden oppiaineissa voit tehdä opintosuunnitelmasi maksuttomalla, omaan tahtiin opiskeltavalla kurssilla. Huomioi, että ajankäyttöön vaikuttavat opintojen laajuus, suoritustavat ja aikataulut, omat opiskelutaitosi ja -edellytyksesi sekä henkilökohtainen elämäntilanteesi.
Hanki seuraavaksi ensimmäisen opintojakson kirjallisuus (ks. Jyväskylän yliopiston kirjaston palvelut ja e-aineistot) ja aloita opiskelu opiskelusuunnitelmasi mukaisesti.
Kysy kun on kysyttävää – olemme sinua varten
Etenkin opintojen alkuvaiheessa saatat tarvita tukea ja neuvoja opiskeluusi. Oikea-aikaisella tiedotuksella, neuvonnalla ja ohjauksella pyrimme varmistamaan, että opiskelu sujuu mahdollisimman mutkattomasti koko opintopolkusi ajan.
- Opiskelukäytänteisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä opintopalveluihimme.
- Säännöllisesti pidettävistä Avoin opinnoille -etäohjauspäivistämme voit varata maksutta ajan juuri sinun opintojesi suunnitteluun. Jos etäohjauspäivistä ei löydy sopivaa aikaa, ota yhteyttä
- Sisällöllistä ja opiskelutaitoihin liittyvää ohjausta saat puolestaan yliopistonopettajiltamme. Yhteystiedot löydät myös opinto-oppaasta ko. oppiaineen sivulta.
- Jos suunnittelet tutkintotavoitteisia opintoja, saat ohjausta opintojesi suunnitteluun minulta tai opintoneuvoja-kollegaltani.
Useimmat opiskeluun liittyvistä haasteista ratkeavat kysymällä, joten otathan rohkeasti yhteyttä!
Vaikka opiskelu sujuu verkkovälitteisesti ja etänä, kasvokkain kohtaaminen ja mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen on tärkeää. Tästä mahdollisuudesta saamme kiitosta opiskelijoiltamme.
Riina Kärkkäinen
Opintoneuvoja,
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto