Erityispedagogiikka ja kasvatustiede, Saija Hyvärinen: Opiskelu vei lastenhoitajan mennessään
Olen 38-vuotias kolmen lapsen äiti ja asun perheeni kanssa Jyväskylässä. Työskentelen Jyväskylän kaupungilla lastenhoitajana isossa päiväkodissa. Olen tehnyt oppisopimuksella neljä ammattitutkintoa työn ohessa ja lisäksi opiskellut agrologiksi ammattikorkeassa.
Pidän nykyisestä työstäni todella paljon ja olen innostunut kehittämään itseäni. Minua on aina kiinnostanut se, miksi joku ihminen toimii tietyllä tavalla. Lapsi ei ole vain huonosti käyttäytyvä tai villi, vaan sille on aina syy ja selitys.
Olen kuitenkin aina ajatellut, että yliopisto-opinnot eivät ole kaltaistani käytännön ihmistä varten, ja että pitää olla hyvin akateeminen ja taitava koulussa. Pelkäsin, että opinnot olisivat liian vaikeita ja etten pärjäisi.
Arvokkaita näkökulmia arkielämästä
Hyvä ystäväni sai minut lähtemään kanssaan opiskelemaan erityispedagogiikan perusopintoja avoimessa yliopistossa. Ensimmäiset kurssit teettivät kovasti töitä, kun ei ollut mitään kokemusta yliopisto-opinnoista. Esseitä olin tottunut kirjoittamaan niin etten jaarittele, vaan kirjoitan pelkkää asiatekstiä ilman toistoja. Sitten huomasinkin, että yliopistossa sai pohtia omiakin mielipiteitä ja kyseenalaistaa erilaisia näkökulmia.
Yllätyin siitä, miten paljon työkokemuksesta on hyötyä. Teoria avautuu paremmin, kun yhtymäkohtia ja merkityksiä löytää oikeasta elämästä. Yliopisto-opinnot ovat ennakkoasenteestani huolimatta osoittautuneet juuri minullekin sopivaksi.
Olen työskennellyt paljon varhaiskasvatuksessa. Nykyisessä työssäni päiväkodissa roolini on olla varahenkilönä, eli hyppään ryhmästä toiseen sinne missä minua tarvitaan. Asemassani tutkailen paljon ihmisten toimintaa ja tilanteita. Sekin on tukenut opiskelua, että voin olla koko ajan analyyttinen.
Opiskelu vei mennessään
Kun sain hyviä numeroarvosanoja, huomasin selviäväni. Yksin opiskellessa en ollut varma, teinkö oikein. Esseestä tai verkkokurssista saa avoimessa yliopistossa pidemmän palautteen kuin pelkän arvosanan. Palaute antaa kerta toisensa jälkeen onnistumisen kokemuksen. Onnistuminen kurssin päätyttyä on aina palkitsevaa. Siihen koukuttuu aika nopeasti ja rupeaa selaamaan, että mitä muuta olisi vielä tarjolla.
Viime lukuvuonna suoritin erityispedagogiikan perusopinnot, ja nyt teen kasvatustieteen perusopintoja. Lisäksi olen parhaillaan kasvatusalan vuorovaikutusosaamisen kurssilla. Osaan työssäni perustella toimintaani koko ajan paremmin opiskelujen myötä.
Kasvatustieteen opinnoissa oli mahdollisuus osallistua lähiryhmätyöskentelyyn. Ryhmä on kokoontunut syksyllä joka toinen viikko. Se on mukavasti rytmittänyt omia opintoja ja siinä saa vielä enemmän tukea opiskeluun. Erilaiset kurssien suorittamistavat ovat tuoneet mukavaa vaihtelua. Kokemusta alkaa olla jo kaikista paitsi etätentistä, mutta sitä ajattelin seuraavaksi kokeilla.
Kylmän viileästi eteenpäin ilman paineita
Opiskellessa syntyi palo, että voisin vielä yhdestä haaveesta tehdä totta.
Haaveilen varhaiserityisopettajan kandidaattiohjelmasta. Olen kuitenkin työ- ja perhe- elämän kiireisessä vaiheessa, joten olen päättänyt olla ottamatta stressiä opiskelusta. Pidän pään kylmänä ja vien harrastuksenomaisesti tavoitetta eteenpäin.
Käytän opiskeluun sellaisia hetkiä, jotka lapsiperhearjessa ovat mahdollisia. Olen huomannut, että minulle paras työskentelyaika on aamukuudesta seitsemään, kun muut vielä nukkuvat. Elämänkokemus opettaa. Kun tämä ei kuitenkaan ole pakollista, niin asetan perhe etusijalle Opiskelen niin kauan kun se on kivaa.
Kolme tärkeintä hyötyä avoimessa opiskelusta:
• Omat ennakkokäsitykset yliopisto-opiskelusta muuttuivat: kyllähän minäkin selviän!
• Haasteista pääsee yli, kun tekee vain. Vaikeisiinkin termeihin ja teksteihin tottuu nopeasti.
• Tieteellistä perustaa arjen tilanteisiin päiväkodissa: miksi tässä toimitaan juuri näin?