Liikunnan ja terveyden perusopinnot, Pihla Tiensuu: Salainen haave liikuntatieteen opiskelusta todeksi

Lukion jälkeen helsinkiläinen Pihla Tiensuu, 20, ei ollut varma tulevasta. Välivuoden aikana hän päätti hakea vahvistusta valinnoilleen liikunnan ja terveyden perusopinnoista avoimessa yliopistossa. Ahkerointi palkittiin myös liikuntatieteellisen pääsykokeissa.

Kun valmistuin lukiosta, en tiennyt, mitä haluan tehdä. Olin viettänyt aina paljon aikaa urheilun parissa, joten jokin liikuntaan liittyvä kiinnosti. Hainkin muutamiin kouluihin, mutta mikään ei napannut.

Välivuoden jälkeen mietin, mitä voisin tehdä enemmän, jotta oma ala varmistuu. Hain netissä tietoa liikuntatieteellisestä, josta haaveilin salaa. Silloin törmäsin Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon ja etsin kursseja, jotka veisivät lähemmäs unelmaa.

Lopulta ilmoittauduin liikunnan ja terveyden perusopintoihin (25 op). Kokonaisuus lupasi lisää ymmärrystä liikunnan ja terveyden merkityksestä. Se tuntui hyvältä mahdollisuudelta oppia uutta liikunta-alalta, ja jos joskus jatkaisin yliopistoon, voisi opintoja hyväksilukea osaksi tutkintoa.

Varmuutta omiin valintoihin

Opintoihin kuului paljon itsenäistä etäopiskelua sekä luentoja ja tenttejä, jotka järjestettiin kätevästi Helsingissä. Vaikka tein töitä kuntosalilla, sain opinnot valmiiksi puolessa vuodessa. Käytin tyhjät hetket ja vapaapäivät hyödyksi. Sopeutuminen yliopiston menetelmiin, kuten kirjoitus- ja viittaustapoihin, vaati vaivannäköä. Hyvillä ohjeilla se kuitenkin onnistui ja opiskelu helpottui.

Aloittaessani avoimen opinnot, en ollut varma, haenko joskus liikuntatieteelliseen. Kun huomasin nauttivani opiskelusta, alkoi se tuntua vahvemmin omalta jutulta. En ole koskaan ollut hyvä esimerkiksi historiassa, mutta liikunta-alaan liitettynä sekin oli yhtäkkiä mielekästä ja kivaa.

Liikuntatieteisiin kuuluu kolme perusalaa: liikuntapedagogiikka, liikuntabiologia ja liikunnan yhteiskuntatieteet. Perusopinnoissa oli kursseja kaikista, joten sain niistä hyvän käsityksen. Käytännössä tein kotoa käsin samoja kursseja samaan tahtiin uusien tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Opettajatkin olivat osin samoja kuin tiedekunnassa ja tosi mukavia.

Olen aina tykännyt liikunnasta sekä ihmisen biologiasta. Avoimessakin kiinnostuin eniten ihmisen fysiologiaan ja anatomiaan liittyvistä kursseista. Tietoa piti opetella itsenäisesti esimerkiksi lihasten ja hermoston toiminnasta. Luennoilla taas oli konkreettistakin tekemistä kuten polkupyöräergometritesti, jossa mittasimme ja pohdimme tuloksia yhdessä.

Avoimessa opiskelu valmensi liikuntabiologian pääsykokeisiin

Kevään yhteishaussa hain ensimmäistä kertaa liikuntatieteelliseen ja pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan liikuntabiologiaa. Avoimen opinnoista oli iso apu. Pääsykokeisiin lukeminen oli kevyempää, kun olin jo opiskellut samoja asioita. Saan myös hyväksiluettua opintoja, joten alussa minulla on vähemmän kursseja. Voin sulatella ensimmäistä omaa kotia, uutta kaupunkia ja yliopistoelämää rauhassa.

Tärkeintä minulle ovat kaverit, joita sain avoimen opintojen aikana. Yhdessä treenasimme pääsykokeiden liikuntatesteihin muun muassa palloilulajeja, uintia, rullahiihtoa, voimistelua ja tanssia. Yksin en olisi pystynyt samaan. Meistä moni aloitti opiskelun nyt, joten minulla on myös tuttuja uudella paikkakunnalla.

Yksi haave on toteutunut, ja opiskelen ainakin seuraavat viisi vuotta. Liikuntabiologiaan kuuluu biomekaniikka, valmennus- ja testausoppi sekä fysiologia, joista jälkimmäinen kiinnostaa minua nyt eniten. En tiedä vielä tulevasta, mutta voisi olla hienoa työskennellä esimerkiksi urheilulääkäriasemalla, missä fysiologit tekevät erilaisia testauksia urheilijoille. Näin voisin auttaa ihmisiä.

Kolme tärkeintä hyötyä avoimen yliopiston opinnoista: 

  • Varmuus siitä, että liikuntatieteen opiskelu on kiinnostavaa ja ala sopii itselle.
  • Treenikavereita ja tietotaitoa liikuntatieteellisen pääsykokeisiin valmistautumiseen.
  • Yliopiston opiskelutapoihin perehtyminen ja niiden muuttuminen rutiiniksi kriittisestä ajattelusta oikeisiin viittaustapoihin.


Tutustu liikunta- ja terveystieteiden opintomahdollisuuksiin Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Opintovaihtoehtoina tarjolla:

Avoimen yliopiston opinnot ovat avoimet kaikille ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Valtaosa opinnoista on suoritettavissa verkon välityksellä. Lähiopetusta avoin yliopisto tarjoaa Jyväskylän lisäksi Helsingissä.