Opinnot poikkeustilanteessa: Tuhansien opiskelijoiden opinto-oikeusaikaa on jatkettu
Koronatilanne on vaikuttanut opiskelijoidemme arkeen monin eri tavoin. Osa sai mahdollisuuden opiskella, toisilla taas heräsi huoli opintojen tekemisestä lukuisten muiden asioiden ohella.
Olemme JYU avoimessa yliopistossa päätyneet jatkamaan kaikkien niiden opiskelijoiden opinto-oikeusaikaa vuoden 2020 loppuun saakka, joiden opinto-oikeusaika olisi päättynyt tai päättymässä 13.3.2020–31.7.2020. Pidennys tapahtuu automaattisesti ja näkyy Korppi-opintotietojärjestelmässä.
Muutos koskee niin opintojaksojen kuin opintokokonaisuuksien opinto-oikeusaikoja Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Tällä järjestelyllä tarjoamme helpotusta opiskelijoidemme erilaisiin tilanteisiin ja mahdollistamme opintojen loppuunsaattamisen poikkeusajasta huolimatta.
Ne opiskelijat, jotka suorittavat JYU avoimen yliopiston opintoja yhteistyöoppilaitoksessamme, kuten esimerkiksi kansanopistossa tai kesäyliopistossa, saavat ohjeistuksen opintojen suorittamiseen omasta oppilaitoksestaan.
Vaikka aikaa opiskeluun tuli nyt tuhansille opiskelijoille lisää, kannustamme aktiiviseen opiskeluun suunnitelman mukaisesti oman arjen sallimissa rajoissa.
Kuva: Christin Hume