Suunnitteilla Lasten ja nuorten liikunnan perusopinnot: vastaa kyselyyn ja voita tuotepaketti
Haluamme kehittää ja laajentaa liikunnan opintotarjontaa koskien lasten ja nuorten liikuntaa. Vastaa kyselyyn ja auta meitä kehittämistyössä.
Lapset ja nuoret kasvavat ja kypsyvät kukin omalla tahdillaan ja heidän fysiologiset vasteensa liikuntaan ovat erilaisia kuin aikuisilla. Tutkittu tieto ja laaja ymmärrys lasten ja nuorten liikkumisen perusteista auttaa kehittämään heille tarjottavia liikuntamahdollisuuksia ja tukemaan pitkäjänteistä liikunnan harrastamista.
Lasten ja nuorten liikunnan perusopintojen toteutuessa niissä keskitytään monipuolisesti kasvun ja kypsymisen rooliin lasten ja nuorten fysiologiassa ja suorituskyvyssä sekä fyysiseen kuntoon ja liikunnan vaikutukseen kasvussa ja kypsymisessä. Tärkeinä sisältöinä ovat myös liikunnan ja terveyden, liikuntapedagogiikan ja –didaktiikan, vuorovaikutuksen sekä etiikan näkökulmat.
Opintokokonaisuus sopii kaikille eri sektoreilla lasten ja nuorten parissa toimiville, esimerkiksi lasten ja nuorten liikunnan ohjauksen ja valmennuksen alueella.
Vastaa kyselyyn ja vaikuta Lasten ja nuorten liikunnan perusopintojen kehittämiseen
Jos olet kiinnostunut Lasten ja nuorten liikunnan perusopintojen opiskelusta, työskentelet lasten ja/tai nuorten parissa esimerkiksi liikunnan opetuksen, valmennuksen, ohjauksen tai vapaa-ajan ohjauksen parissa, olisitko ystävällinen ja auttaisit meitä opintokokonaisuuden kehittämistyössä vastaamalla kyselyyn 1.11.2019 mennessä. Opintoja kohtaan olevan kiinnostuksen kartoittamisen lisäksi kysymme tarpeita ja toiveita opintojen sisältöjen suunnittelun taustaksi.
Näkemyksesi opintojen tarpeesta ja niiden sisällöistä on meille tärkeä: hyödynnämme vastauksia opintojen suunnittelussa. Vastanneiden kesken arvotaan kaksi Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston tuotepakettia.