Suomen suosituin avoin yliopisto: Mahdollisuus kaikille
Viime vuonna Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa opiskeli yhteensä lähes 26 000 henkilöä. Onnittelut opintojen suorittamisesta jokaiselle teistä! Jatketaan tänä vuonna yhdessä oppimisen parissa.
”Jyväskylän yliopiston avoimeen yliopistoon luotetaan ja meidät tunnetaan. Meillä opiskellaan enemmän avoimia yliopisto-opintoja kuin missään muussa suomalaisessa yliopistossa. Kehitämme tarjontaamme jatkuvasti, jotta se palvelisi nykyisiä osaamistarpeita. Joustavat opintomahdollisuudet ovat JYU avoimen yliopiston vahvuus. Teemme aktiivisesti töitä, jotta opiskelijamme saavuttaisivat opintotavoitteensa”, sanoo johtaja Jukka Lerkkanen Jyväskylän yliopiston avoimesta yliopistosta.
Olemme Suomen suosituin avoin yliopisto
Tilastotiedot vuodelta 2022 kertovat, että Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto on yhä Suomen suosituin avoin yliopisto opintopistekertymällä mitattuna. Kaikkiaan JYU avoimessa opiskeltiin noin 120 000 opintopisteen verran, mikä on 25 prosenttia koko Suomen avoimista yliopisto-opinnoista viime vuonna.
Eniten Jyväskylän avoimessa opiskeltiin kasvatustieteellisen ja humanistisen alan opintoja. Kasvua edeltävään vuoteen nähden viime vuonna oli liikuntatieteellisen, luonnontieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen alan opinnoissa.
”Tutkintotavoitteinen opiskelu avoimessa yliopistossa kiinnostaa. Avoimen yliopiston kautta hakeudutaan tutkintokoulutukseen avoimen väylän kautta sekä täydentämällä aiempia opintoja maisteriohjelmaan hakua varten eri aloilla”, Lerkkanen kertoo.
Jatkuvasti kehittyvä opintotarjonta kiinnostaa
Avoimessa yliopistossa voi opiskella myös yksittäisiä kursseja. Vuonna 2022 suosituin kurssimme oli Kansalaisen kyberturvallisuus. Kurssi tarjoaa tietoa ja taitoa digiturvalliseen toimintaan. Maksuttoman kurssin laajuus on 2 op ja sen voi suorittaa itselleen sopivassa aikataulussa.
Kehitämme jatkuvasti opintotarjontaamme, jotta voimme vastata muuttuviin osaamistarpeisiin. Tänä vuonna avatuista opintouutuuksista meiltä löytyy Digimarkkinoinnin opintokokonaisuus, Muuttuvan työelämän viestintä -opinnot ja Luonto uhan alla -opinnot. Myöhemmin tänä vuonna saamme opintotarjontaan vielä muun muassa
- Aivotietoa oppimisen tueksi
- Ihminen digiympäristöissä (maksuton)
- Keittiön kemiaa (maksuton)
- Opettajan laaja-alainen osaaminen (maksuton)
- Liikunnallinen sydänkuntoutus (maksuton)
Tutustu tarjontaamme
Avoimen yliopiston opinnot ovat Jyväskylän yliopiston tiedekuntien opetussuunnitelmien mukaisia opintoja, ne ovat avoimet kaikille ilman pohjakoulutusvaatimuksia ja valtaosan opinnoista voit opiskella etäyhteyksin. Halusit sitten tutustua yliopisto-opiskeluun, päivittää tietojasi tai opiskella tutkintotavoitteisesti – olet tervetullut mukaan!
- Opintojen hinta on 15 euroa opintopistettä kohti
- Opintotarjontamme löydät opinto-oppaasta
- Englanninkielisiä kursseja löydät täältä
- Tutustu myös maksuttomiin kursseihin JYU avoimessa